Kompastuskiviä Vaasan seudulla (läh. Pohjalaiseen 13.2.2011)

Pohjalainen on jutuissaan myös pääkirjoitussivulla varsin usein patistellut lähikuntia kuntaliitosasioissa. Laihiankin vuoro on siinä ollut myös säännöllisesti. Nyt moititaan Matti Peltokankaan tekstissä sitä, että laihialaiset eivät näe hyväksi kaupan suuryksikön perustamista moottoritien varteen Laihian ja Vaasan välille. Mitä muutakaan laihialaiset kunnallisihmiset voisivat asiasta sanoa! Tarkoittaahan tällaisen ison yksikön sijoittuminen suunniteltuun paikkaan sitä, että entistä enemmän laihialaisten (ja muidenkin lähikuntien) jokapäiväisiin ostoksiin käytettyjä euroja siirtyy näihin yritysryppäisiin. Samalla palvelut Laihialla heikkenevät. Siis, kun tällaisia isoja kaupan yksiköitä perustetaan merkitsee se käytännössä, että kun väkimäärä eikä raha alueella lisäänny, niin alueen ostoksiin käytetty rahamäärä vain siirtyy uuteen paikkaan. - Ja työpaikkoja tällaiset isot yksiköt tuovat vähemmän suhteessa pieniin yrityksiin. Lähikuntien pikkukaupat, jotka takaisivat tärkeitä lähipalveluja myös ikäihmiselle, kuihtuvat näiden ratkaisujen myötä ajan mittaan pois.

Kuntaliitos on toinen peikko, jota myös kissojen ja koirien kanssa ajetaan toteutettavaksi alueella. Ennen Paras-lakia ei asiasta keskusteltu lainkaan, eikä silloin ollut ongelma se, että jotkut asuvat maalla ja tuovat veromarkkansa oman kuntansa palvelujen tuottamiseen. Kun itse on ollut Vaasassa niin sanotusti TVH:n töissä yli 40 vuotta, niin ei Vaasan kaupunki ole siinä ollut maksajana, vaan palkka- ja veromarkat ovat tulleet Helsingistä. Vaasalla on ollut onni saada tällainenkin valtion yksikkö- ja monta muutakin - paikkakunnalle. Nyt tosin Seinäjoki on siinäkin älyttömässä Ely-hankkeessa ajamassa ohi, jota ratkaisua ei raimo-laihialainenkaan voi ymmärtää. Joka tapauksessa kulutusmarkkojani ja -eurojani olen kyllä kohtuullisen määrän Vaasan eri yrityksille vuosikymmenten aikana maksanut - ja auttanut näin kaupungin yritysten veronmaksukykyä.

Kuntaliitoksiin pakottava pääkysymys tuntuu olevan ennen kaikkea imago -kysymys.Alueella käyvät ankaraa reviiritaistelua kaupungit, jotka haluavat näyttää entistä suuremmilta. Paras-laki onkin ollut eräänlainen Molotovin-Ribbentropin sopimus, jolla kunnat jaetaan eräänlaisiin etupiireihin; työssäkäyntialueisiin, joita kaupungit sitten vähitellen valloittavat. Esimerkit myös lähialueelta osoittavat, että kun sopimukset on tehty, ei aikaakaan, kun niitä jo ollaan mitätöimässä siirtämällä palveluita isoon kaupunkikeskukseen.

Oma ruokayrittäjän näkökulma Laihian keskustasta kertoo sen, että jo tapahtuneet valtion työpaikkojen siirtymiset muualle näkyvät kyllä kuukausimyyntien tasolla. Jos siis kunnanviraston työntekijät kuntaliitoksen myötä siirtyisivät uuteen keskuspaikkaan, tietäisi se monelle muullekin keskustan yritykselle myynnin supistumista. Sivukylien palvelujen hiipuminen on pienoiskoossa hyvä esimerkki tämäntapaisesta kehityksestä.