Verotukseen oikeudenmukaisuutta
Vaaliavauksessani
käsittelin useita niin alueellisia kuin tämän päivän poliittisen
tilanteen kysymyksiä. Keskityin kuitenkin pääosin yhteiskunnallisen
oikeudenmukaisuuden kysymyksiin.
Verotus on yksi tärkeimmistä oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen
yhteiskunnan rakentamisessa. Tässä mielessä nykyisen hallituksen toimet
saavat todella huonon arvosanan. Varallisuusveron alentaminen oli yksi
esimerkki vääristä arvovalinnoista. Niille annetaan, joilla jo on.
Varallisuusveron alentamiseen kuluvalla rahalla olisi voinut
esimerkiksi nostaa kansaneläkkeitä, opintotukea ja lapsiperheiden tukia
tai parantaa työttömyysturvaa. Näin toimien olisivat rahat päätyneet
kulutuksen myötä kiertoon ja näin parantaneet työllisyystilannetta. Nyt
ne varat todennäköisesti lähtevät osake- ja keinottelutalouden kiertoon.
Hallitus olisi voinut myös tehdä päätöksen elintarvikkeiden
arvolisäveron alentamista. Se toteutettuna siten, että veroa
pudotettaisiin 17:sta kahteentoista prosenttiin merkitsisi tuntuvaa
helpotusta pienituloisille. Kuluttajahinnoissa se merkitsisi
toteutuessaan reilua alennusta. Yrittäjänäkökulmasta alentaminen
tarkoittaa sitä, että pienille ruokapalveluja tarjoaville yrityksille
on vastaavasti alennettava myynnistä perittävän arvonlisäveron
prosenttia, jolloin alennuksella voisi olla myös työllistävä vaikutus.
Työllisyystilanne on tilastolukujen valossa
parantunut – ja siihen hallituskin on esittänyt tyytyväisyytensä.
Parempien lukujen takana on kuitenkin karu todellisuus;
kansantaloudessa tehdyt työtunnit ovat vähentyneet. Eli pitkäkestoiset
työsuhteet ovat kansantalouden kirjanpidossa muuttuneet pätkätöiksi. Ja
siitä saatavalla palkalla ei tämän päivän yhteiskunnassa ole
mahdollista elää. Tulonjakotilastoissa tilanne näkyy kasvavina
pääomatuloina suhteessa ansiotuloihin.
Avauksessani puutuin myös Vaasan radan sähköistysasiaan vaatien, että sähköistyksen lisäksi tulee tehdä toimenpiteitä, joilla turvataan radan käytön kasvu niin henkilö- kuin tavaraliikenteessäkin. Kyrönmaan alueen hankkeista nostin esiin myös Laihian aseman ohikulkutien, joka toteutuessaan merkitsee kaavallisesti tärkeää muutosta Laihian kirkonseudun asemassa vaikuttaen myös rataliikenteen ratkaisuihin.
Kommentit