Vaalikiireiden ohella ehdin sattumalta seuraamaan
Vasemmistoliiton Yle:n vaalitenttiä sekä eilen (torstai-iltana)
keskustan vastaavaa tenttiä. Tenteistä jäi kuva, jossa toimittajat
epätoivoisesti yrittivät nolata tai saattaa satimeen haastateltavia.
Lisäksi kysymykset molemmissa tenteissä osoitettiin pääasiassa
haastattelun miespuolisille osanottajille eli puheenjohtajille.
Vasemmistoliiton osalta kysymysten lähteenä tuntui olevan Suvi-Anne
Siimeksen kirja ja parin puolueen nuoremman polven jäsenen toiminnat,
jotka toimittajien kysymysten painotuksen perusteella näköjään
edustavat Vasemmistoliittoa yleensäkin, koska he niin tarkkaan asiaan
paneutuivat. Minusta Korhonen ja Sirnö selviytyivät tentistä
huomattavasti paremmin kuin keskustan Vanhanen ja Lehtomäki. Korhonen
ja Sirnö tuntuivat vapautuneilta ja pahimpiin kysymyksenasetteluihin
suhtauduttiin hymyillen. Myös kuntaministeriajan toimintoihin Korhonen
pystyi antamaan perusteltuja vastauksia.
Keskustan
puheenjohtaja Vanhanen puolestaan vaikutti omassa haastattelussaan
erittäin varautuneelta ja myös Lehtomäki oli kireä. Keskustan
haastateltavien selkeä viesti oli, että nyt harrastettu hyvätuloisia
suosiva politiikka on ollut oikeaa. Tuloerojen tulee talouden
kasvuvaiheessa kuulemma kasvaa. Se on talouden "dynamiikkaa" !? Mitähän
se Alkio sanoikaan joskus köyhän asialla olemisesta.
perjantai, 2. maaliskuu 2007
Kommentit